ASUNTOMESSUTUNNELMIA
Asuntomessut viettävät tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Messut ovat parhaillaan käynnissä ja ne järjestetään Tuusulassa Rykmentinpuistossa. Messuilla esitellään tänä vuonna kaupunkiasumisen parhaat puolet yhdistettynä kylämäiseen yhteisöön ja on esillä erityisesti neljä teemaa: asuminen tänään ja huomenna, sisustus ja rakentaminen, taide ja hyvinvointi sekä vastuullisuus.
Messutaloissa ja sisustuksissa näkyy tänä vuonna vahvasti puu, luonnonmateriaalit ja maanläheisyys. Persoonalliset värimaailmat ja materiaalit korostuvat sekä sisustuksissa että talojen arkkitehtuurissa. Messukohteissa on nähtävillä tehokasta tilankäyttöä ja mm. ulko- ja sisätilojen yhdistämistä, mikä lisää oleskelutilaa. Messujen teemoista erityisesti taide näkyy erityisesti messualueella sekä asumisessa että alueen suunnittelussa. Taide on esillä paitsi tauluina myös persoonallisina yksityiskohtina esim. akustiikkalevyissä, huonekaluissa ja pinnoituksissa. Messuilla on myös suosittu kotimaisia pienyrittäjiä ja perheyrityksiä, mikä on aina ilahduttavaa.
Tuusulan Asuntomessut mahdollistaa kaikille messuvieraille ja siellä työskenteleville turvallisen messukokemuksen. Jos siitä huolimatta Asuntomessuille ei vallitsevan tilanteen vuoksi tule tänä vuonna tule lähdettyä, voi blogeista ja lehdistä tutustua messukohteisiin.
Oulun ja koko Pohjois-Suomen ensimmäiset asuntomessut järjestettiin Niittyarossa vuonna 1976. Niittyaron asuntomessualue sijaitsee Koskelassa Pohjantien ja Niittyarontien välisellä alueella nelisen kilometriä Oulun keskustasta pohjoiseen. Messutalot olivat ajalle tyypillisesti pääasiassa tasakattoisia, mutta messualueelle rakennettiin myös niin sanottuja käkikellotaloja. Samoin kuin tämän vuoden messuilla vuoden -76 messuilla pyrittiin lähentämään pientalo- ja kerrostaloasumista.
Toisen kerran asuntomessut järjestettiin Oulussa vuonna 2005 Toppilansaaressa. Toppilansaari sijaitsee Oulujoen suistossa, noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta luoteeseen Toppilansalmen rannalla. Vuoden 2005 asuntomessujen teemat olivat yksilöllinen suunnittelu ja valo, vanhan satama-alueen uusiokäyttö, rakentamisen laadun ohjaus sekä ympäristörakentaminen. Meri ja luonto sekä kaupunkimainen ja huvilamainen rakennustapa näkyvät vahvasti asuntomessualueella. Alue rakennettiin asukkaita palvelevaksi oleskelutilaksi, jossa on esillä mm. erilaisia taideteoksia. (Lähde: Asuntomessut)
”Klyyvarin päähän suunnitellun upean kodin tumma klinkkerilankkujulkisivu kääntää selkänsä Toppilansalmeen vaatimattomasti. Lounaaseen avautuvalla sisäpihalla rakennuksessa vuorottelevat vaaleat pysty- ja kaltevat pinnat, tehden melkoisen vaikutuksen pihalla ollessa. Lasi- ja valkobetoni muodostavat katseen vangitsevan harmonisen yhtenäisen julkisivun, jollaista toista saa hakea. Tiloja muovaavat linjat jatkuvat johdonmukaisesti läpi koko rakennuksen.”
– Riina Ek-Hietanen
Pääset tutustumaan lisää tähän ainutlaatuiseen kotiin tästä.
Ensi vuoden Asuntomessut järjestetään Lohjalla. Oulussa asuntomessukoteja pääsee ihailemaan seuraavan kerran vuonna 2025, jolloin asuntomessut rakentuvat Hartaanselän alueelle. Siihen asti voi fiilistellä menneiden vuosien paikallisia asuntomessukohteita vaikkapa suuntaamalla asuntomessualueille päiväkävelylle.